Rakastin lapseni ja nuorena eniten kirjoja ja lukemista. Vietin iltapäivät Rikhardinkadun kirjastossa, luin kartanoromantiikkaa, Simenonia, Kerouacia ja kahlasin läpi äitini suositteleman George Elliotin Mylly joen rannalla –tuskaepiikan.
Vantaalainen kansanedustaja Ulla Anttila kertoi viime viikon perjantain Suomen kuvalehdessä, että hänen kuusitoistavuotisen kansanedustajakautensa suurin pettymys on ollut, ettei hän ole saanut läpi hanketta vaikeavammaisten avustajista. Hänen arvionsa mukaan vammaisten aseman parantaminen on hankalaa, koska vaikeimmassa asemassa olevat ihmiset ovat aika äänettömiä.
Keskustelu Venäjästä kuuluu presidentinvaaleihin. Mieleen palautuu otteita historiasta: Paasikiven-Kekkosen linja, YYA-sopimus ja sen lakkaaminen, Risto Rytin vankilatuomio, Jeltsinin ja Clintonin huippukokous Helsingissä. Suomen presidenteillä on moninaisia vaiheita suhteessa Neuvostoliittoon ja Venäjään, eikä syytä olettaa, että näin ei olisi myös tulevaisuudessa.
Viime keväänä vierailin radion Maailmanparantajat – ohjelmassa Helsingin kaupungin kulttuurilautakunnan puheenjohtajan Jörn Donnerin kanssa, puhuttiin kulttuuripolitiikasta. Kyseisen ohjelman perusidea on, että ihmiset soittavat lähetykseen ja ohjeistavat mielipiteillään studiossa olevia päättäjiä. Soittajien pääviesti oli kautta linjan selvä – rahat jotka käytetään kulttuuriin ja kirjastoihin, pitäisi käyttää terveydenhuoltoon.
Miten Espanjasta tuodut talvitomaatit, Euroopan unionin siirtolaispolitiikka ja nykypäivän orjuus liittyvät toisiinsa?
Eräässä tämän syksyn West Wing –jaksossa yksi sivujuoni oli ryhmä lapsia, jotka vaativat lapsille oikeutta äänestää. Grillatessaan Yhdysvaltain presidentin kanslian henkilökuntaa nämä vihaiset amerikkalaislapset totesivat, että lapsista suurempi osa on köyhiä kuin väestöstä keskimäärin. Tämä on ollut totta Suomessakin vuodesta 2003 lähtien. Vielä 90-luvun alkupuolella Suomessa köyhiä lapsia oli hyvin vähän, ja lasten köyhyysaste oli […]
