Metsien suojelun rahoja nostetaan ensi vuonna sekä ympäristöministeriön että maa- ja metsätalousministeriön puolella. Ympäristöministeriössä Etelä-Suomen metsien suojeluohjelma METSO saa 29 miljoonaa euroa, joka on reilu kuusi miljoonaa enemmän kuin tänä vuonna. Maa- ja metsätalousministeriön puolella METSOn rahat kasvavat miljoonalla eurolla ja ovat nyt yhteensä 11 miljoonaa euroa. METSOn rahoitus on tällä hetkellä yhteensä siis 40 […]
Tänään iltakoulussa hallitus käsitteli luonnon monimuotoisuuden vaalimista. Linjausten ja toimenpiteiden valmistelu jatkuu tämän illan jälkeen ympäristöministerin johdolla. Alla listausta siitä, mitä asioita ja toimenpiteitä me vihreät pidämme tärkeinä: Metsäluonnon osalta Metso-ohjelma on avainasemassa. Ohjelman määrärahat kasvavat ensi vuonna, mutta kovin hitaasti suositun ohjelman toteutus etenee. Nyt tarvitaan lisää toimintaa sekä kuntien että valtion maiden osalta. […]
Haluaisin juhlistaa vuoden 2010 maailman ympäristöpäivää suurella saavutuksella. Haluaisin voida nostaa maljan sille, että tavoitteet luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämisestä olisi saavutettu. Valitettavasti näin ei ole. Suomessa monimuotoisuuden köyhtyminen on hidastunut mutta ei pysähtynyt. Meidän täytyy kiristää tahtia, jotta pääsemme tavoitteeseen. Mutta maljan nostamiseen taitaa silti olla syytä, luonnossa itsessään. Nostetaan tänään malja uusille löytyneille lajeille!
Arviota Suomen lajien monimuotoisuudesta päivitetään. Arvion on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä, juuri sopivasti ennen seuraavia hallitusneuvotteluita. Vaikka kartoitus on vielä käynnissä, tiedämme ne syyt, joiden takia monimuotoisuus on uhattuna. Ihmisen toiminnasta erityisesti maa- ja metsätalous aiheuttaa paineita luonnon monimuotoisuudelle, ja suurin osa uhanalaisista lajeistamme elää metsässä ja maatalouden perinnebiotoopeissa. Metsien lajeja koettelee nykymuotoinen metsätalous, […]
Anni pitää avajaispuheen vihreiden nuorten ja opiskelijoiden monimuotoisuuskampanjan avajaisissa Lasipalatsin Kohtaamispaikassa 9.4 klo 14. Tämän jälkeen Anni osallistuu paneeliin, jossa pohditaan Suomen luonnonsuojelun tilaa, syitä monimuotoisuuden häviämiselle ja mitä politiikassa tulisi tapahtua, jotta monimuotoisuuden väheneminen saataisiin pysäytettyä.
Ellemme tee jotakin enemmän, emme saa pysäytettyä monimuotoisuuden vähenemistä. Tämä on kaikkien viimeaikaisten selvitysten ja tutkimusten kiistämätön tulos, johon on reagoitava. Alla on kolme ehdotusta siitä, miten.
"Uhanalaisista lajeista 37 prosenttia asuu metsissä. Etelä-Suomessa luonnon monimuotoisuus on erityisesti uhattuna, sillä vain 1-2 prosenttia metsästä on luonnontilaista", kirjoittaa Anni Sinnemäki Vihreiden sivujen blogimerkinnässä.