Blogi

Verot kannustamaan ympäristönsuojeluun

Hallituksella on kehysriihessään melkein mahdoton tehtävä. Julkisen sektorin velkaantumisen kasvu pitäisi saada taittumaan. Tätä tehdään säästämällä menoissa ja korottamalla veroja. Nämä toimet taas voivat vauhdittaa käynnissä olevaa työttömyyden kasvua ja työllisyyden heikkenemistä. Velkaantumisen taittamisen kanssa samaan aikaan hallituksen pitäisi siis löytää keinoja siihen, että työllisyyskehitys kääntyisi takaisin kasvavalle uralle. Voiko tämä itse asiassa ollenkaan onnistua? […]

Turkistarhaton Suomi

Turkistarhaton Suomi on tänään askeleen lähempänä. Iltapäivällä eduskunnalle luovutettiin virallisesti kautta aikojen ensimmäinen kansalaisaloite. Aloitteen turkistarhauksen lakkauttamiseksi on allekirjoittanut lähes 70 000 äänioikeutettua suomalaista. Vihreä eduskuntaryhmä tukee aloitetta yksimielisesti. Kansalaisaloitteiden tekeminen on ollut mahdollista viime vuoden maaliskuusta lähtien. Tämä tarkoittaa sitä, että vähintään 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi. […]

Nuorten työttömyys kasvanut nyt vuoden

–    Työministeri Ihalainen näyttää jo luopuneen nuorisotakuun tavoitteesta Tällä viikolla julkaistiin tammikuun 2013 työttömyysluvut. Työttömyys on kasvussa, samoin pitkäaikaistyöttömyys. Nuorten työttömyys on kasvanut nyt yhteen menoon vuoden, aina helmikuusta 2012 alkaen. Nuoria ihmisiä on nyt työttömänä yli 5000 enemmän kuin vuosi sitten, yhteensä 39 000.  Kasvua vuoden aikana on siis tullut melkein 17 prosenttia. Vuoden […]

Italian vaalitulos

–    sisältää paljon mielenkiintoista mutta ei vakaata hallitusta Vakaan hallituksen muodostamiseen tarvitaan Italiassa enemmistö sekä edustajainhuoneeseen että senaattiin. Nyt sitä ei saatu. Senaatin vaaleissa alempaan kamariin enemmistön saanut vasemmistolainen liittouma sai kyllä suuremman ääniosuuden, mutta Silvio Berlusconin koalitio sai silti senaattiin enemmän paikkoja. Tämä on mahdollista jos voittaa tietyissä, väkirikkaissa vaalipiireissä enemmistön. Vaalijärjestelmän uudistaminen on […]

Lukukausimaksut eivät kannata

Eduskunnassa käytiin tänään keskustelua lakialoitteesta, jossa esitettiin lukukausimaksujen käyttöönotto EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Lakialoitteen on allekirjoittanut enemmistö kansanedustajat. Vihreät ovat ainoa eduskuntaryhmä, josta yksikään edustaja ei alunperinkään allekirjoittanut aloitetta. Taloudellisia perusteita lukukausimaksuille ei ole. Suomessa on parhaillaan meneillään kokeilu ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksuista. Tähän mennessä kokeilu on tuonut yliopistoille enemmän kustannuksia kuin tuloja. […]

Ei yhtään uutta rahoittajaa Fennovoimalle

–    hanke yhtä surkeassa jamassa kuin viime syksynä Saksalainen energiayhtiö ilmoitti viime vuoden syksyllä vetäytyvänsä Fennovoiman ydinvoimahankkeesta. Silloin minä, monien muiden tavoin, arvelin, ettei Pyhäjoelle koskaan tulla rakentamaan ydinvoimalaa. Viime syksyn jälkeen Fennovoimalla on ollut aikaa etsiä hankkeeseen uusia rahoittajia. Sellaisia ei kuitenkaan löytynyt, ja viime viikolla SF-voima, eli Fennovoiman nykyisten osakkaiden yhtiö, osti Eonilta […]

Huomioita perussuomalaisten välikysymyksestä

Tällä viikolla perussuomalaiset haastoivat hallituksen välikysymyksellä, joka käsitteli talouspolitiikkaa yleisesti ja Turun telakkaa erityisesti. Iltapäivällä äänestin itsekin hallituksen luottamuksen puolesta. Keskustelu eduskunnassa kiertyi erityisesti Turun telakan tukemisen ympärille, mutta välikysymyksessä oli mielenkiintoista talouspoliittista pohdintaa, josta vielä joitakin huomioita. Perussuomalaisten välikysymyksessä todetaan, että hallituksen talouspolitiikalta on pettänyt pohja. Tässä kritiikissä perussuomalaiset ovat osin oikeassa. Hallituksen ohjelmassa […]

Puhe valtiopäivien avauskeskustelussa

Uudistamisesta ja talouspolitiikasta Suomessa on vaikea tehdä suuria uudistuksia. Edellinen hallitus asetti komitean uudistamaan suomalaista sosiaaliturvaa.  Osittain ohjelmaansa perustuen, osittain tuon komitean työn pohjalta nostettiin päivärahoja ja parannettiin suomalasten sosiaaliturvaa. Mutta sosiaaliturvan periaatteita ei uudistettu, siinä tavoitteessa viime eduskuntakauden hallitus epäonnistui. Nykyinen hallitus on tehnyt päätöksiä menojen leikkaamisesta ja verojen korotuksista, rohkeitakin päätöksiä ja sellaisia […]

Myös suomalaisille vauvoille oikeus molempiin vanhempiin

Perhevapaiden uudistamista pohtiva sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä sai työnsä valmiiksi tänään. Työryhmä esittää uutta joustavaa hoitorahaa pienten lasten vanhemmille sekä päivähoidon maksujen määräytymistä paremmin sen mukaan, kuinka paljon päivähoitoa käytetään. Ehdotukset ovat molemmat hyviä, mutta ne jättävät tärkeitä kysymyksiä kokonaan syrjään. Kotihoidontuella lapsia hoitavista 95 prosenttia on naisia. Tasa-arvoinen vanhemmuus vaatii siis vielä paljon uudistuksia. […]

Presidentti Sauli Niinistön ensimmäinen puhe valtiopäivien avajaisissa

–    joitakin huomioita Presidentti Niinistö piti tänään ensimmäisen valtiopäivien avajaispuheensa, jossa ehkä yllättävintä oli pohdinta siitä, että emme voi käyttää loppuun tunnettuja fossiilisia luonnonvaroja. Niinistö myös totesi Saksan ja Japanin ydinvoimasta luopumispäätösten tuomat mahdollisuudet suomalaiselle energiateknologialle. Talouspoliittisesti puhe oli taattua Niinistöä. Niinistö on kokoomuslainen presidentti, joka kiitti menneiden hallitusten leikkauslistoja. Hän mainitsi erikseen sekä Ahon […]