Blogi

Miksi kuntauudistuksen epäonnistuminen on todellisuudessa kokoomuksen vika?

Maan hallitus on surkeassa tilantaeessa siinä mielessä, että sen ohjelman yksi keskeisimmistä hankkeista, suuri kuntauudistus, on epäonnistumassa. Samaan aikaan kuntauudistukseen sidoksissa oleva sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden uudistus on mitä sekavimmassa tilassa. Miksi hallitus ei pysty toteuttamaan kahta tärkeää uudistusta, joiden tarkoitus on turvata ihmisten peruspalvelut ja joiden itse asiassa piti yhdistää nykyisiä monissa muissa asioissa […]

Toistaiseksi definitiiviset kestovaippamielipiteet

Kestovaipat ovat yllättävät hyvin toimivia vaippoja. Ai miksi yllättävän? Muistumat ensimmäisen lapseni syntymän ajoilta kertovat villahousuista, jotka tulisi vain tuulettaa. Mikä tuntuu hankalalta ajatukselta kun vastasyntynyt kakkaa seitsemän kertaa päivässä. Sanotaan niin, että tämän päivän kestovaipat vaativat vähemmän omistautumista kuin jotkut edeltäjänsä. Mitkä vaipat ovat hyviä? Keskustelupalstoilla ainakin välillä kiitetään Fyzzy bunzin taskuvaippoja, eikä syyttä. […]

Minne uudet ihmiset mahtuvat?

– vaalipamfletti joka kannattaa lukea nyt vaalien jälkeenkin Seuraavat 400.000 helsinkiläistä Vuonna 1978 Töölöstä pääsi Stockmannille raitiovaunulla numero 5. Silloin Kolmen sepän patsaan ohi ei koskaan kävellyt sellaista ihmismäärää kuin kykyään lauantaisin. Minä olin viisivuotias, ja Helsingissä asui yli satatuhatta ihmistä vähemmän kuin nyt. Vielä nykyäänkin Helsingissä on useimmiten aika tyhjää, mutta kyllä asukasmäärän kasvun […]

Karkaako nuorisotakuu käsistä?

–    nuorten työttömyys kasvaa yhä nopeammin Viime viikolla julkaistiin lokakuun 2012 työttömyystilastot. Nuorten työttömyys on ollut kasvussa tämän vuoden helmikuusta lähtien. Talvella kasvu oli vielä hidasta, mutta lokakuussa kasvua oli edelliseen vuoteen verrattuna jo 14 prosenttia. Tämä vuoden lokakuussa työttömänä oli 30 600 nuorta, kun vuotta aikaisemmin työttömiä nuoria oli 26 900. Tilanne alkaa olla […]

Karhunkierros ei kaipaa kaivosta

Samaan aikaa toisaalla. Talvivaaran kaivoksen ongelmia on nyt seurattu viikkokausia herkeämättä. Kaivosbuumin ongelmat Suomessa eivät kuitenkaan lopu Talvivaaraan. Kaivoshankkeita on vireillä kymmeniä, ja jotkut niistä herättävät jo valmisteluvaiheessa joukon painavia kysymyksiä Joidenkin kaivoshankkeiden kohdalla olennaisin kysymys tuntuu olevan: tarvitaanko tätä kaivosta lainkaan? Olisiko sopiva paikka kaivokselle sinun mielestäsi Suomen suosituimman kansallispuistoon sijoittuvan vaellusreitin varrella? Sopisiko […]

Pankkivero on tarpeen

Eduskunnassa käytiin eilen lähetekeskustelu pankkiverosta, jonka tarkoitus on tuottaa valtion talousarvioon 170 miljoonaa euroa vuodessa seuraavien kolmen vuoden ajan. Pankkien verottamisen luulisi saavan kansanedustajilta jakamattoman tuen, kaikkihan nyt pankkeja haluavat verottaa? Pankkivero ei kuitenkaan ole mikään yksinkertainen asia, niin kuin eivät veronkorotukset yleensäkään ole. Veronkorotukset eivät välttämättä ole helppoja edes silloin kun niitä kannattaa, kuten […]

Talvivaara pitää sulkea nyt

Kokonaisen tuotantolaitoksen toiminnan lopettaminen olisi Suomessa poikkeuksellista. Poikkeuksellista on ollut Talvivaaran toimintakin. Ympäristöongelmiin on suhtauduttu piittaamattomasti ja niitä on vähätelty. Viranomaiset ovat suhtautuneet yhtiön toimintaan pitkämielisesti, mutta yhtiö ei ole ollut tämän kärsivällisyyden arvoinen. Ongelmien syy ei tällä hetkellä välttämättä ole piittaamattomuus, vaan kykenemättömyys saada kaivoksen prosesseja hallintaan. Suomessa ei voi olla päiväkausia päällä tilanne, […]

Vaalien tuloksesta Helsingissä

Varoituksena heti alkuun: tämä kirjoitus sisältää myös iloa ja hehkutusta! Helsingissä ei ollut yhtä tai edes muutamaa kiihkeää aihetta joiden ympärille vaalikeskustelu olisi kiertynyt. Tämä tuntuu nyt joitakin päiviä vaalien jälkeen yllättävän selvältä. Ei ollut mitään yhtä asiaa, johon ihmiset olisivat ottaneet kantaa puolesta ja vastaan. Sosialidemokraatit eivät voineet täällä pelotella paikallisesti muiden yksityistämishaluilla, koska […]

Kuntavaalien 2012 tulos

Kuntavaalien tulos 2012 muutamia huomioita Ne jotka hävisivät, hymyilivät. Ne jotka voittivat, näyttivät pettyneiltä ja surullisilta. Sosialidemokraatit hävisivät Jutta Urpilaisen johdolla nyt viidennet vaalinsa. Urpilaisen johdolla puolue sai näissä kunnallisvaaleissa toisen perättäisen tappion. Tappio on kaksien kunnallisvaalien lisäksi tullut eurovaaleissa, eduskuntavaaleissa ja presidentinvaaleissa. Totta kai monien vaalien kakkossija on aidosti lohduttanut demareita. Toiseksi suurimman puolueen […]