Tänään eduskunta äänestää siitä, hyväksyykö se tasa-arvoisen avioliittolain. Tasa-arvoinen avioliittolaki on jo voimassa Ranskassa, Luxemburgissa, Britanniassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa ja Espanjassa, Portugalissa sekä useissa latinalaisen Amerikan maissa, joissa katolisella kirkolla on ollut perinteisesti vahva asema. Lisäksi Yhdysvaltojen osavaltioista jo 32:ssa on tasa-arvoinen avioliittolaki ja se on piakkoin tulossa voimaan kolmessa muussa osavaltiossa. Kuten kansalaisaloitteessa on todettu, Suomi […]
Eduskunta kävi viime vuonna laajan keskustelun historian ensimmäisestä kansalaisaloitteesta, joka esitti turkistarhauksen kieltämistä Suomessa. Eduskunta ei päätynyt kieltämään tarhausta, mutta keskustelussa vallitsi puoluerajat ylittänyt yksimielisyys siitä, että eläinten tilannetta tarhoilla on parannettava. Tarhauskieltoa vastustaneetkin edustajat toivat esiin tarpeen parantaa eläinten oloja. Parannuksia vaati myös maa- ja metsätalousvaliokunnan aloitetta koskenut mietintö. Turkiseläinten pitovaatimuksia koskevaa ministeriön asetusta […]
Onnistuneen, paljon julkista keskustelua herättäneen nimienkeruun jälkeen Turkistarhaton Suomi -kampanja luovutti eduskunnalle maamme historian ensimmäisen kansalaisaloitteen viime kesänä. Aloite eteni käsittelyyn, jossa eduskunta kävi laajan keskustelun turkiseläinten hyvinvoinnista. Eduskunta ei päätynyt kieltämään turkistarhausta, mutta keskustelussa vallitsi yksimielisyys yli puoluerajojen tarpeesta parantaa eläinten tilannetta tarhoilla nykyisestä. Lukuisat tarhauskieltoa vastustaneet edustajat toivat esiin tarpeen taata eläimille […]
Pidin oheisen puheen turkistarhauskieltoa vaativan kansalaisaloitteen lähetekeskustelussa. Turkistarhaus kuuluu historiaan! Eettiset lähtökohdat ja ympäristövaikutukset Politiikan ja lainsäädännön tehtävänä on asettaa taloudelle eettiset rajat. Nämä rajat muuttuvat ajan myötä, se mikä eilen oli sallittua, ei välttämättä ole sitä enää huomenna. Suomessa on aiemmin kielletty muun muassa lapsityövoiman käyttö ja ympäristölle haitallinen DDT-hyönteismyrkky. Suomessa ja koko Euroopan […]
Pieksämäellä kokoontui tänä viikonloppuna vihreiden valtuuskunta puhumaan politiikkaa. Mitä kehuttiin? Mistä tuli pyyhkeitä? Kansalaisaloitetta hehkutettiin. Vihreät ajoivat kansalaisaloitetta pitkään ja nyt se on täällä! Vihreät kannattavat että kansalaisaloitteet käsitellään kunnolla. Kansalaisten asema suomalaisessa poliittisessa keskustelussa on vahvistunut. Kansallispuistoja hehkutettiin myös. Pieksämäeltä etelään Koloveden kansallispuisto kaksinkertaistuu. Konnevedelle, Pieksämäeltä pohjoiseen suunnitellaan kansallispuistoa, alueen oman aloitteen pohjalta. Ilmastopolitiikassa ei […]
Vihreät halusivat Suomeen kansalaisaloitteen ja teimme hartiavoimin töitä, että se kirjattaisiin uuteen perustuslakiin. Kansalaisaloite vahvistaa demokratiaa antamalla myös muille kuin puolueille kanavan muuttaa lainsäädäntöä. Monet kansalaisjärjestöt Animaliasta Setaan ovatkin ottaneet kansalaisaloitteen aktiiviseen käyttöön menestyksekkäästi. Nyt jo on selvää, että kansalaisaloite on muuttanut poliittista keskustelua ja todellisuutta. Miksi? Valta määritellä sitä, mistä puhutaan, on todella iso […]
Turkistarhaton Suomi on tänään askeleen lähempänä. Iltapäivällä eduskunnalle luovutettiin virallisesti kautta aikojen ensimmäinen kansalaisaloite. Aloitteen turkistarhauksen lakkauttamiseksi on allekirjoittanut lähes 70 000 äänioikeutettua suomalaista. Vihreä eduskuntaryhmä tukee aloitetta yksimielisesti. Kansalaisaloitteiden tekeminen on ollut mahdollista viime vuoden maaliskuusta lähtien. Tämä tarkoittaa sitä, että vähintään 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi. […]
– joitakin huomioita Presidentti Niinistö piti tänään ensimmäisen valtiopäivien avajaispuheensa, jossa ehkä yllättävintä oli pohdinta siitä, että emme voi käyttää loppuun tunnettuja fossiilisia luonnonvaroja. Niinistö myös totesi Saksan ja Japanin ydinvoimasta luopumispäätösten tuomat mahdollisuudet suomalaiselle energiateknologialle. Talouspoliittisesti puhe oli taattua Niinistöä. Niinistö on kokoomuslainen presidentti, joka kiitti menneiden hallitusten leikkauslistoja. Hän mainitsi erikseen sekä Ahon […]
Tänään eduskunnalle luovutettiin kautta aikojen ensimmäinen kansalaisaloite. Aloitteen turkistarhauksen lopettamisesta on allekirjoittanut tähän mennessä yli 55 000 tuhatta suomalaista. Vedän eduskunnan turkistarhauksen lopettamista kannattavaa verkostoa, ja oli juhlavaa olla kuuntelemassa puheenvuoroja turkistarhattoman Suomen puolesta eduskunnan kansalaisinfossa. Turkistarhauksen lakkauttamisesta puhuttaessa tulee vastaan kolme kysymystä ylitse muiden. 1. Monet miettivät, siirtyykö tarhaus Kiinaan jos me lopetamme sen […]