« Kaikki artikkelit

työllisyys

Nuorille töitä – myös Sanssi-kortilla

Nuorilla on nyt vaikeampaa löytää töitä kuin muina aikoina, mutta toivosta ei kannata luopua. Nuorille pitkä työttömyysjakso heti opintojen päätyttyä tai työuran alussa saattaa olla lamaannuttava ja itsetuntoa nakertava kokemus. Nuorena koettu työttömyys näkyy urakehityksessä monesti pitkälle tulevaisuuteen. Hallitus antoi maaliskuussa 77 miljoonan lisäbudjetin nuorille. Sen avulla arviolta 15 000 nuorta pääsee tuettuun työhön tai koulutukseen. […]

Työpaikkoja nuorille

Nuorten työttömyyden nopea kasvu näyttää melkein pysähtyneen. Yritykset ovat taas alkaneet palkata uusia ihmisiä ja avointen työpaikkojen määron hienoisessa kasvussa. Nuorisotyöttömyyden purkamisen aika on nyt. Siihen tarvitaan myös yrittäjien apua. Nuorelle pitkä työttömyysjakso heti opintojen päättymisen jälkeen saattaa olla lamaannuttava ja itsetuntoa nakertava kokemus. Nuorena koettu työttömyys näkyy usein urakehityksessä pitkälle tulevaisuuteen.

Puhe Vihreiden puoluevaltuuskunnassa Helsingissä 8.5.

Hyvä valtuuskunta, Aivan ensimmäisenä haluan onnitella Caroline Lucasia, ensimmäistä Iso-Britannian vihreää kansanedustajaa! Muissa suhteissa tämä viikko ei ole ollut aivan yhtä hyvä. Puhun tänään lyhyesti ydinvoimasta ja sitten Kreikasta.

Esitys kahdesta ydinvoimaluvasta on suuri pettymys

Elinkeinoministeri Pekkarinen on tänään ilmoittanut julkisuuteen esittävänsä hallitukselle kahden ydinvoimaluvan myöntämistä. Esitys on minulle suuri pettymys, koska uskon kestäviin vaihtoehtoihin eli uusiutuviin ja energiatehokkuuteen. Eniten tässä esityksessä itseäni surettaa se, että jos esitys toteutuu, Suomi menettää valtavia mahdollisuuksia. Lupien myöntäminen kahdelle ydinvoimalalle olisi historiallinen virhe. Jos päätämme täyttää maan ydinvoimaloilla, emme tule koskaan näkemään, minkälainen […]

Nuorille silta taantuman yli

Eduskunta käsitteli eilen hallituksen nuorisotyöttömyyttä lievittävää lisätalousarviota. Hallitus suuntaa nuorisotyöttömyyden hoitoon 77 miljoonaa euroa. Nuorille rakennetaan siltaa taantuman yli. Ilman ammatillista koulutusta olevat nuoret tarvitsevat opiskelupaikan. Tuettu työ tai esimerkiksi oppisopimuskoulutus auttaa ensimmäistä työpaikkaansa etsiviä.

Nuorille silta taantuman yli

Eduskunta käsittelee tänään hallituksen nuorisotyöttömyyttä lievittävää lisätalousarviota. Hallitus suuntaa nuorisotyöttömyyden hoitoon 77 miljoonaa euroa. Nuorille rakennetaan siltaa taantuman yli. Ilman ammatillista koulutusta olevat nuoret tarvitsevat opiskelupaikan. Tuettu työ tai esimerkiksi oppisopimuskoulutus auttaa ensimmäistä työpaikkaansa etsiviä. Helmikuun lopussa alle 25-vuotiaista 35000 oli ilman työtä. Vastavalmistuneelle nuorelle työpaikan löytyminen on erityisen tärkeää myös tulevan työllistymisen kannalta. Pitkä […]

Ydinvoima ei luo uusia työpaikkoja

Taantuma ei onnistunut nujertamaan uusiutuvan energian markkinoita.Esimerkiksi tuulivoiman ja aurinkoenergian lisärakentaminen rikkoivat jälleen vuotuisia ennätyksiä. Pelkkää tuulivoimaa kytkettiin verkkoon enemmän kuin ydinvoimaa viimeisen viiden vuoden aikana. Suomi on korkean osaamisen ja runsaiden uusiutuvien luonnonvarojen maa. Meidän pitäisi olla kärjessä kehittämässä kotimaista uusiutuvaa energiaa, se toisi paljon kaivattuja työpaikkoja myös muutaman suuren kasvukeskuksen ulkopuolelle.

Miksi uudet työpaikat eivät kelpaa?

Kotimainen, uusiutuva energia tarjoaa paljon mahdollisuuksia luoda uusia työpaikkoja ympäri Suomen. Ala on esimerkiksi maaseudun tulevaisuuden kannalta elintärkeä työllistäjä. Siksi ihmettelen, että niin monet keskustankin kansanedustajista haluavat lisää ydinvoimaa. Keskitetty energiaratkaisu ei luo työpaikkoja paria ydinvoimapaikkakuntaa laajemmin. Ydinvoima perustuu ulkomaiseen osaamiseen, teknologiaan – ja pitkälle myös työvoimaan. Laitostoimittajat ovat ylikansallisia suuryrityksiä, joten investointirahat valuvat pois […]

?>